Ja tällä viikolla kävimme vahvistamassa rokotukseni siellä samassa lääkäripaikassa. Nyt minulla on kaikki rokotukset ja vasta vuoden kuluttua rokotetaan uudelleen. Se lääkäripaikka oli jo tuttu minulle ja ihan itse kävelin sinne huoneeseen, koska enhän nyt enää ole sylivauva niinkuin viimeksi. Lääkäritädit olivat mukavia ja sanoivat, että minulta on melkein kaikki hampaat lähteneet. Mutta kyllä minä silti pureskelen niillä muutamilla jäljellä olevilla. Ja hyvin toimii. Tänäänkin sain kotona oikein hienon ydinluun, eikä siitä ole jäljellä paljoakaan. Pitäis vaan saada jostain uusia, isoja hampaita kuitenkin.

Olen oikein hyvä syömään. Kolme kertaa päivässä syön kuppini aivan tyhjäksi. Enemmänkin varmaan söisin, mutta ei siinä kupissa ole enempää. Painoa onkin tullut ja olen kasvanut kyllä isoksi ja aion edelleen kasvaa. No, joulukuun 9. päivänähän olen neljän kuukauden ikäinen. Siihen on vain vajaa viikko.

Olen tutustunut täällä kotini lähellä uusiin koirakavereihin. Isot koirat ovat kyllä aika jännittäviä, mutta mukavia ja kilttejä. Pienet koirat ovat vähän villejä, niinkuin minäkin, Nyt tunnen myös monta lapinkoiraa, Ruskan, Karan ja Pyryn. Ne kaikki ovat jo isoja koiria, mutta olivat tosi mukavia. Tapaamme varmaan aina uudelleen. Tuolla, kun me kuljeskelemme ulkoilemassa, aina tulee koiria vastaan.

Olemme myös retkeilleet ihan eväsretkillä. On ollut makkarat ym. mukana. Kun olimme kerran tuolla merenrannalla autoreissulla, oli merellä tosi kova myrsky. Suuria aaltoja ja kova tuuli. Se oli hieno reissu. Vietimme siellä koko päivän ja nukuin autossa tietenkin mennessä ja tullessa. Minä kun olen vielä niin pieni, niin en paljon näe auton ikkunasta muuta kuin puiden latvoja, niin on paras vain nukkua. Samalla matkalla kävimme myös Porvoossa katsomassa olisiko siellä jo jouluvalaistusta, mutta ei ollut paljon vielä silloin.

On ollut aika märkää ja loskaista ja paras käydä suihkussa kotiin tultua. No, jalkojen suihkutus riittää ja vähän mahan alustaa. Kun minulla on vielä niin lyhyet jalat, ovat vatsakarvat joskus ihan kuraiset ja nuolemalla ne eivät puhdistu. Joinakin päivinä on kyllä ollut jo aamusta alkaen kuiva keli, kun yöllä on ollut pakkasta. Varmaan aika pian pitäisi jo tulla talvi ja lunta. Luulen, että lumi voisi olla mukavaa. Talven tuloa odottelenkin kovasti.

Odottelen milloin pääsen makkaraa syömään

Porvoossa kävimme menomatkalla ja hieman ehdin pureskella siellä keppejä ja risuja

Olin merenrannalla tosi korkealla kalliolla ja sieltä oli hienot näkymät kauas merelle

Suurta merta ja isoja aaltoja ihailemassa